Nyt vuorossa on vieraskirjani sato palvelutalo Värttinästä Littoisista. Seuraavassa teille sanataiteen ystäville hieman kokemuksen syvän rintaäänen runoilua.
Ja ensimmäisenä näistä nimimerkittömistä runoista:
Vanhojen ihmisten tapaan
minä istuin ja unta näin.
Olin lapsi, villi ja vapaa
avojaloin, paljain päin.
Juoksin polkua rantaa kohti
siellä uomassaan välkehtäin
joki armas sininen hohti.
Sitä törmältä katsomaan jäin
ja peltojen vihreää viljaa.
Kesän tuuli keinutti
kukat tuoksui. Taivaalla kilpaa
parvi pääskysten kisaili.
Minä lapsi, villi ja vapaa
lapsi taivaan ja lapsi maan.
Nyt vanhojen tapaan
unta menneestä katsella saan.
Se oli kaunista! Melkein haistoin itsekin peltojen ja menneen tuoksun. Sitten:
Mikä on onni joka näkyy
ja meitä eteenpäin potkii
Onnea on ilo kasvoilta loistaa
hymyhuulet jotka päivää pi-
ristää ja onnellisuutta toi-
sille jakaa.
Niinpä, mitä se on? Mutta eittämättä, se on olemassa.
Älä sano minulle
en jaksa, en halua,
en viitsi, on turhaa.
Sano minulle yritä,
ole sisukas, ahkera.
Huomaat, menestyt saat
voimia.
Luota tulevaisuuteen,
se palkitaan.
Täytyypä ottaa muistiin tämä.. Hienoa!
Olen kuin lintu,
lennän korkealla
tuulen ja päivän kanssa kilpaa.
Olen vähän tunteeton ja
ehkä tasapaksukin,
mutta silti annan
mielikuvitukseni lentää…
Oi, kylläpä lämmittää monitassuisen olennon sydäntä tämä. Joskus sitä tuntee itsensä niin kovin tasapaksuksi, mutta eihän se estä lennättämästä mielikuvituksen lennokkeja.
Ostoslista onneen
Onnea ei voi ostaa,
eikä siitä voi ostoslistaa tehdä.
Onni tulee
ja menee
omia aikojaan…
Jos haluaa tehdä ostoslistan
niin pitää iloisesti vaan
lähteä maailman markkinoille katsomaan
jos jostakin jotain löytyisi…
Eikö onni voisi olla
vain sitä,
ettei ole onneton.
Onni on askarruttava asia. Miksei siis askarrella siitä runoa? Oikein mukava runo!
Marraskuu
Jätän hyvästejä menneelle kesälle,
sille kesälle, joka ei koskaan palaa.
Vain muistoissain luoksesi halaan
sinä kesänä onnellinen.
Nyt talvelle portteja avaan
lumipeitettä odottaen.
Talven loistetta tähtitaivaan
saan katsella ihastellen.
Tässähän ihan herkistyy vuodenajoille. Niiden ei kyllä kannata antaa mennä omia aikojaan, jos niistä tällaisia rivejä saa aikaiseksi.
Kun sinä puhut
minä kuuntelen.
Kun minä puhun
sinä kuuntelet.
Tarvitaanko muuta?
Nyt ollaan villakoiran ytimessä. Halaus vielä päälle, niin se on siinä.
Vanha ja viisas
Mummoni aina sanoi,
että vanhalla viisaus voittaa.
Nyt ootan milloin se vanhuus koittaa.
Mummoni aina sanoi,
että vanhana jalka hitaasti astuu,
nyt mietin, että aina vaan varpaat kastuu.
Ihana tämä viimeinenkin runo!
Kiitos palvelutalo Värttinän henkilökunnalle ja kirjoittajille! Kauniita runoja.
Kommentit