Johonkin aikaan, joka on nyt, kipitän Kustavin kirjastoon päiväkotilaisten runopäivään. Niin nuorilla ei kai voikaan olla kuin yksi runopäivä vuodessa, onhan runo sen verran tuhtia tavaraa. Eikun loruttelu ja sanataide, niinhän se nimi jatkui. Se kuulostaa jo keveämmältä. Kurkin ikkunan ja verhon takaa, kumpaakaan ei saa syrjään, katselen siis ilmavirran heilauttamien verhojen satunnaisesti paljastamia näkymiä ja hienoa, tämähän näyttää juuri siltä miltä pitääkin.

Kotiuduttuani Turun maisemiin kirmaan pääkirjastoon lukiolaisten runoraatiin. Mainioita perusteluja, suorastaan lyyriseksi yltyviä kuvailuja jo itsessäänkin mainioista runoista. Toivon vain, että imukuppini pitävät, olisi kovin kiusallista proosallisesti läiskähtää alas kesken lausunnan.

Kiitos erinomaisten naamioitumiskykyjeni onnistuin luikahtamaan Timo Harjun ja Jonna Aaltosen kohtaamiseen Kaarinan lukiolla. Tännehän pääsevät vain lukiolaiset - ja RunOlio, joka tosin taitaa olla aivan pihalla lukiolaisten nykymuodista. No, yhtäkaikki, tuo hypnoottinen raajojen liikehdintä, joustavat pehmeät sointuvat sanat ja tila, joka on, no tila. Melkein alkaa epäillä, että runoutta on ilman sanojakin, tai ainakin niiden välissä!

Valastelen kohti yliopistoa persona performansseille. Simultaanivalas valtaa alaa kahden luennon välissä ja sinne minäkin luikahdan. Sirkkalan uljaat seinät saavat jälleen kerran veroistaan sisältöä. Luulin, ettei tällaista ole olemassakaan ja tässäkin on taas! Kokonaisaistillista sanoisin!

Poikki! Taiteellista. Pääkirjastossa taas lukiolaisten keskellä. Luovun imukupeistani ja aamupäivästä oppineena luovin lukiolaisvaatteissa kohti haikuisia säveliä. He eivät huomanneet mitään, kun kesken kolmannen haikun ulisin viehkeästi joukkoon oman panokseni äänimaisemaan.

Kello onkin jo kuusi, ehdin nipin napin Nummen kirjastolle poikkisukupuoliseen esitykseen. Kyllä tämä nyt saa pohtimaan vakavasti näitä kysymyksiä. Jos nainen lausuu mitä mies on kirjoittanut, onko se suoraan vai kääntäen verrannollinen siihen, jos nainen kirjoittaa ja mies lausuu? Minä olen ainakin vääntäen verrannollinen kahvimäärään, jolla olen yrittänyt varmistaa, että olen skarppina vaikka pikkutunneille asti.

Marianna! Täältä minä tulen! Tiedämme molemmat kuinka hankalaa on olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, mutta sinun vuoksesi minä uhrasin kolme alkuperäispainosta 1800-luvun runoklassikoista sekä vajaan El Tiempo -lasillisen Apollonille, ja kiitos hänen suosiollisen avustuksensa olen nyt ajan ja paikan lait ylittäneenä täällä. Olet mahtava!

Olkoon menneeksi. Eihän sitä joka päivä voi sillä tavalla, no niin. Hetken runomeditaation jälkeen alan olla raukea, mutta samalla virkeä, olen nyt tässä oikein olemalla, sillä tavalla miten ollaan kun ollaan toden teolla. Olen ihan runoissa. En minä mihinkään pikkutunneille jaksa, on niin mukava olla. Vedän villasukat jalkaan ja luikin nukkumaan niille ihanille tyynyille pääkirjaston sohvalla.